HopeaSiipi Design nimen takana toimii
sisustussuunnitelija Marika Granlund



Rohkean naisen taival kohti yrittäjien maailmaa

Sisustussuunnittelu on ollut pitkäaikainen haaveeni sekä toiveammattini jo hyvin aikaisista nuoruusvuosistani lähtien. Elämä vei kuitenkin aivan toisenlaiseen suuntaan, kunnes eräänä kauniina päivänä minulle koitti mahdollisuus lähteä opiskelemaan sisustussuunnittelua Helsingin AJK:n sisustussuunnittelulinjalle.

Valmistumiseni jälkeen päätin lähteä tekemään unelmistani totta, jotta voisin auttaa myös Sinua toteuttamaan omasi!

SISUSTAMINEN

Sisustaminen on minusta aina ollut kiehtovaa. Erilaisten tilojen toiminnallisuus ja harmonia on tärkeä osa sisustamista estetiikkaa unohtamatta. Tila jossa ihminen viihtyy, on tila joka on suunniteltu juuri hänelle, hänen toiveitansa kuunnellen ja arvostaen. 

Sisustamisessa yritän aina ottaa huomioon myös rakennuksen luonteen, kunnioittamalla ja tuomalla sen parhaimmat puolet esiin.

Rakastan käyttää sisustussuunnitelmissani rohkeitakin sisustusratkaisuja sekä värejä, huomioiden tietenkin asiakkaan omat mieltymykset.

Uskallan heittäytyä erilaisiin sisustuksellisiin haasteisiin vintagehengestä futuristiseen.  

Onnistunut sisustussuunnittelu tuo tyytyväisen hymyn asiakkaan kasvoille! Se jos mikä on paras palkka tehdystä työstä.


Sissarit Ry jäsen 15.12.2017 lähtien


Tutustu HopeaSiiven blogiin

Kirjoitan myös omaa sisustus- ja lifestyle blogia bloggerissa. Tervetuloa tutustumaan! Pääset siirtymään blogiini tästä.

HopeaSiipi Design nimen takana työskentelee

Marika Granlund

Sisustussuunnittelija

"Your home should tell the story of who you are, and be a collection of what you love" - Nate Berkus